Lasaretti viittaa henkiin heräämisen ihmeeseen. Parantumiseen ja uudelleennousuun vaikeiden aikojen jälkeen. Ja juuri niin tapahtuu nyt Hietalahden arvokorttelille, joka on jäänyt kiehtovan historiansa jalkeen vuosikymmeniksi miltei täysin tyhjilleen. Nyt Kaartin Lasaretti saa uuden elämän, ja avautuu ensimmäistä kertaa kaupunkilaisten käyttöön.

Kaartin Lasaretin 1800-luvun arvorakennukset kunnostetaan ja avataan uusille käyttäjille vuoden 2023 aikana.

Korttelin kaksi kulttuurihistoriallisesti merkittävintä rakennuskokonaisuutta ovat Engelin suunnittelemat 1820- ja 30-luvuilla valmistuneet keltaiset rakennukset korttelin eteläreunalla, sekä Lagerspetzin 1880-luvulla valmistunut punatiilinen rakennus Kalevankadun laidalla. Nyt, Kaartin Lasaretin avaamisen ensivaiheessa, aikojen saatossa rapistuneet arvotalot kunnostetaan niiden arkkitehtuuria ja paikallishistoriaa kunnioittaen.
Kaartin Lasaretin kortteliin on suunnitteilla myös täydennys- ja uudisrakentamista Hietalahdenkadun ja Abrahaminkadun varsille. Alustavissa suunnitelmissa tarkoitus on rakentaa tilaa toimistoille, ravintoloille, kahviloille, päivittäistavarakaupalle ja opetus- sekä kasvatustoiminnalle. Maan alle on suunnitteilla pysäköintitiloja Hietalahden alueen tarpeisiin.

Korttelin yritykset ja toimijat

Monipuolinen kaupunkikortteli tarjoaa toimitiloja yrityksille, opetustiloille ja palveluille.

Jules Verne -koulu ja -leikkikoulu

Helsingin ranskalainen Jules Verne -koulu on kuin pieni kyläkoulu Helsingin keskustassa. Perheet ovat osa lämminhenkistä yhteisöä: Kaikki aikuiset tuntevat kaikki lapset. Jules Vernen leikkikoulu on avoin kaikille ja se kuuluu Helsingin kaupungin yksityisiin päiväkoteihin. Aloittaa voi sinä vuonna, kun lapsi täyttää kaksi vuotta.

www.ecolejulesverne.fi

Toimitilat Kaartin Lasaretissa

Seuraavissa vaiheissa valmistuviin rakennuksiin haetaan parhaillaan käyttäjiä. Ota yhteyttä jos kiinnostuit.
Miro Pojanluoma
Senior Manager, Property Development
HGR Property Partners

+358 40 725 2580
miro.pojanluoma@hgrpp.fi
Korttelin kaavoitus etenee tiiviissä yhteistyössä Helsingin kaupungin ja Museoviraston kanssa, ja suunnitelmat tarkentuvat vuosien 2022-2025 aikana. Tavoitteena on luoda Kaartin Lasaretin korttelista avoin ja elävä kokonaisuus, jonka suunnitteluun myös tulevat käyttäjät pääsevät osallistumaan.
HGR Property Partners logoSARC Architects logo